Dead or Alive 2 – kolikkopeli arvostelu

Dead or Alive 2 on jatko-osa vuonna 2009 julkaistulle ja suositulle samannimiselle kolikkopelille. Molempien julkaisijana on toiminut legendaarinen pelivalmistaja Netent. Peli sijoittuu teemaltaan villiin länteen, kuten lukuisilta nettikasinoilta tuttu edellinenkin osa. Kyseessä on 5 x 3 -peliruudukolla varustettu kolikkopeli, jonka symbolit henkivät villin lännen tematiikkaa stetsoneineen ja revolvereineen. Taustamusiikki vinkkaa sekin elokuvista ja tv-sarjoista tutuiksi tulleisiin western-genren elokuviin tunnelmallisine slidekitaroineen. Jatko-osa on kuin nätimpi versio ensimmäisestä osasta, mutta visuaalisesti pelin tunnistaa kyllä Netentin ykkösosan jälkeläiseksi tai sitten vaikka pikkuveljeksi tai -siskoksi. Tuttuja DOA kokemuksia on siis luvassa – pelissä niin ikään, mutta paranneltuna ja uudistettuna.

Play Dead or Alive 2 free

Pelimekaniikka ei myöskään suuresti eroa päällisin puolin vuoden 2009 kolikkopelistä, mutta tässä arvostelussa katsastetaan toki pinnan alle, jotta nähdään minkälaisia ominaisuuksia ja erityisesti bonustoimintoja kolikkopeli on syönyt sisäänsä. Netent on kuitenkin sen verran kova tekijä rahapelialalla. jotta siltä on lupa odottaa paljon, varsinkin kun pelin ykkösosa on yksi kolikkopelien suosituimpia tapauksia koskaan. Jatko-osa on ilmestynyt vuonna 2019 eli tasan kymmenen vuotta alkuperäisen kolikkopelin jälkeen.

Mitä on muuttunut kymmenessä vuodessa ja oliko ennen kaikki paremmin? Dead or Alive 2:n tärkeimmät ominaisuudet ja toiminnot käydään läpi tässä artikkelissa, mutta myös sen visuaalinen ilme ja toimivuus mobiilissa. Pelin RTP eli palautusprosentti on 96,80 %, joka on melko keskiverto RTP tämän hetken sloteissa. Pelin kunniaksi on kuitenkin sanottava, että se pääsee kuitenkin keskitason paremmalle puolelle – juuri ja juuri, mutta kuitenkin. Pelin volatiliteetti on korkea, joka tarkoittaa sitä että pelissä ei välttämättä tule kaikilla pyöräytyksillä voittoa, mutta kärsivällinen pelaaja voi voittaa mukavat voitot, jos bonukset osuvat kohdalleen. Tässä vaiheessa on tarpeen muistuttaa, että kolikkopelien voitot määräytyvät satunnaisesti eikä niihin voida vaikuttaa.

Dead or Alive 2 toiminnot

Tämä peli on siis viiden rullan ja kolmen rivin kolikkopeli, jolla on yhdeksän voittolinjaa. Alempiarvoisina symboleina toimivat tuttuun tapaan korttipakkasymbolit: 10, J, Q, K ja A jotka kuvastavat kympin ohella jätkää, kuningatarta, kuningasta ja ässää. Korkea-arvoisempina symboleina nähdään puolestaan sheriffin tähti, revolveri, stetsoni, cowboybootsit ja viskipullo grogin kanssa. Ensiksi mainittu on korkea-arvoisin symboli, jolla on parhaat kertoimet.

Pelimekaniikka on muuten hyvin tuttu. Pyöräytysnappi on peliruudukon alaosassa, jonka vieressä sijaitsee automaattipelin ja maksimipanoksen aktivoimiseen tarvittavat painikkeet. Ruudukon alaosasta löytyvät myös panoksen ja kolikon arvon asettamiseen tarvittavat painikkeet sekä tarvittavat napit pelin tietojen ja ohjeiden lukemiseen, muiden muassa. Dead or Alive 2 -pelin peliruudukon sivulla nähtävistä numeroista pelaaja voi tarkistaa yhdeksän voittolinjan linjat, joilla voi voittaa erikokoisia voittoja.

Lisäksi kolikkopeli sisältää erityyppisiä bonustoimintoja, kuten kolmenlaisia ilmaiskierrostoimintoja. Ilmaiskierrokset aktivoituvat perinteiseen tapaan scatter-symbolien avulla.

Muita bonustoimintoja tarjoaa wild-symbolit eli villit symbolit, jotka toimivat välillä niin sanottuina sticky wildeina eli tarrautuvina wild symboleina. Erikoistoiminnot käsitellään seuraavissa kappaleissa tarkemmin.

Dead or Alive 2

Ilmaiskierrokset

Dead or Alive 2 ilmaiskierrokset aktivoituvat, jos peliruudukolle ilmestyy vähintään kolme scatter-symbolia. Scatter-symbolissa nähdään kaksi revolveria sekä eläimen pääkallo, joiden ohella symbolissa lukee scatter. Jos pelaajalla koittaa onni ja viisi scatteria pysähtyy voittolinjoille, on tällöin mahdollisuus scatter-jättipottiin. Scatter-jättipotti on suuruudeltaan 2500x panokseen nähden, joten mitä suurempi panos, sitä muhkeampi voitto.

Tämä slotti eroaa monista muista kolikkopeleistä siinä, että ilmaiskierroksia on tarjolla kolmin kappalein, hiukan eri nimillä varustettuna. Seuraavaksi avataan ilmaiskierrostoimintoja lisää.

  • Train Heist ilmaiskierroksetPelin train Heist ilmaiskierroksissa pelataan kertoimien avulla, jotka nousevat villien symbolien pysähtyessä rullille. Jos kertoimet nousevat 16x -arvoiseksi, pelaaja saa 5 kappaletta ilmaiskierroksia.
  • Old Salon ilmaiskierroksetOld Salon ilmaiskierroksissa kerroin on 2x. Villi symboli tarrautuu ilmestyessään ruudulle, joten voittomahdollisuudet paranevat. Jos peliruudukolle takertuu viisi wildia, pelaaja saa 5 ilmaiskierrosta lisää.
  • High Noon Saloon ilmaiskierroksetJos ruudukolle ilmestyy kaksi wildia, pelaajalle tulee 2x kerroin. Kolmella wildilla saa puolestaan 3 x -kertoimen. Hyvin onnekkaille pelaajille voi tulla wildien ansiosta jopa 15x -kerroin. Viisi Dead or Alive 2 ilmaiskierrosta on luvassa, jos wildit ilmestyvät jokaiselle rullalle. High Noon Saloon ilmaiskierroksilla on mahdollisuus voittaa pelin maksimivoitto.

Wild-symboli

Villinä symbolina eli wild-symbolina (tai oikeammin symboleina) nähdään viisi tuttua villin lännen lainsuojatonta: Billy, Kid, Jesse James, Belle Starr, Della Rose ja Apache Kid. Wild-symboli voi korvata mitkä tahansa muut peliruudukon symbolit paitsi scatter-symbolit, jotka tarjoavat pelaajalle ilmaiskierroksia.

Villit symbolit ovat tässä pelissä myös niin sanottuja sticky wild -symboleita. Tämä tarkoittaa että takertuvat peliruudukolle tietyissä kohdissa, vaikka rullat muuten pyörivätkin normaalisti. Tämän avulla voittojen napsiminen voi olla verrattain helpompaa, kuin tavallisten wildien avulla.

Dead or Alive 2 – grafiikat sekä äänet

Tämä kolikkopeli on visuaalisesti varsin näppärän näköinen slot -peli, vaikka Netent onkin pitänyt huolta siitä, että yli kymmenen vuoden takaiselle ykkösosalle nostetaan stetsonia eikä peliruudukkoa olla menty muuttamaan kovin radikaalisti. Peliruudukon taustalla nähdään auringonlaskussa oleva villin lännen kylä puutaloineen. Tunnelmaa tuovat myös sivustalla sijaitseva vuoristo sekä auringonlaskun värjäämät pilvet. Tuuli liikuttaa öljylamppuja ja katosta roikkuvia pulloja, ja tällaiset tyylikkäät ja hillityt animaatiot tekevät mukavan atmosfäärin tähän kolikkopeliin.

Dead or Alive 2 peliruutu

Dead or Alive 2 -peln symbolit muistuttavat pitkälti ykkösosan symboleita, mutta niitä on hieman enemmän koristeltu, mutta miksikään överiksi väri-iloitteluksi ei siltikään olla onneksi Netentin graafikoiden toimesta lähdetty. Wild-symbolien lainsuojattomien kuvat ovat sarjakuvamaisia, mutta komeasti taiteiltuja hahmoja. Ulkoisesti pelion siis kaikin puolin toimiva tapaus, eikä visuaalisesti siinä ole oikein mitään moitittavaa.

Kolikkopelin taustamusiikki on sekin vallan erinomaista slidekitaroilla maustettua western-elokuvia muistuttavaa tunnelmointia, joka tuo kiireettömyydessään erinomaisen mausteen tämän pelin taustalle. Pelaaminen on siis toimivan pelimekaaniikan ohella tunnelmallista, joka tuo lisää jännitystä varsinkin silloin, jos pelaaja harrastaa oikean rahan pelaamista. Peliä voi pelata myös ilmaiseksi demotilassa, jos haluaa harjoitella ensiksi.

Peli toimii varsin mainiosti myös mobiilissa, sillä Netent pelivalmistaja pitää huolen siitä, että pelit skaalautuvat nätisti myös pienemmälle ruudulle, kuten älypuhelimelle tai tabletille. Siksi sitä pelaa mielellään myös kotisohvalta käsin. Tämä kolikkopeli on malliesimerkki tyylikkäästä slotista, joka ei häviä lainkaan työpöytäversiolle mobiililaitteella pelattaessa.

Voittokertoimet ja -yhdistelmät

Dead or Alive 2 casino pelissä on siis 9 voittolinjaa, jotka maksetaan vasemmalta oikealle. Voittolinjat tai voittoyhdistelmät ovat esikatseltavissa klikkaamalla jotain yhdeksästä numerosta peliruudukon vasemmalla ja oikealla puolella. Vain panoslinjan suurin voitto maksetaan tässä slotissa, kuten tuttuun tapaan kuuluu. Maksimivoitto peruspelissä on mahdollista saada 1000-kertaisena, jos peliruudukolle osuu 5 kappaletta sheriffin tähti -symbolia, joka on korkea-arvoisin symboli tässä kolikkopelissä.

Revolverin voittokerroin viidellä symbolilla on 750x. Muut korkea-arvoiset symbolit ovat voittokertoimiltaan 400x, 300x ja 200x, 5:llä symbolilla.